tiistai 30. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikko 40

Aion ottaa ruokalassa joka päivä ruokaa lautasmallin mukaaisesti. Matikassa yritän tehdä koko aukeaman koulussa. Lasken myös kotitehtävien lisäksi ainakin 10 lisälaskua, tai niin paljon kuin niitä on. Aion tehdä ryhmän kanssa draamaesityksen valmiiksi ja harjoitella ahkerasti. Aion olla kiva kummioppilaalle kun saan sellaisen perjantaina. Alan harjoitella tällä viikolla englannin kokeeseen. Opettelen Paavalin elämästä ainakin 4 uutta asiaa. FyKessä aion oppia millaisia muotoja energialla on.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikko 39

Tällä viikolla opettelen uskonnossa kuka Paavali on. Fykessä aijon oppia lisää asioita miten ilmastoa voidaan suojella. Kuvíksessa teemme Violan ja Viivi V:n kanssa julisteen valmiiksi tämän viikon kuviksentunnin aikana. Aijon tehdä kaikki läksyt tällä viikolla. En aijo myöhästyä koulusta tällä viikolla. Aijon kuvata Alman, Sannin, Viivi L:n, Violan, Sakun ja Akselin kanssa kiusaamisvideota loppuun hyvin joka näytetään tällä viikolla päivän avauksessa. Aijon onnistua tämän viikon tavoitteissa perjantaihin asti.
T. Anni

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tavoitteet viikko 37

Tällä viikolla aijon tehdä urakoita ja muita sellaisia paljon kotonakin. Aijon opetella pelaamaan jalkapalloa hyvin liikunnassa ja tutustua sen rooleihin. Aijon tehdä kaikki läksyt. Suunnittelen kuviksessa julistetta. Opettelen laskemaan jakolaskuja allekkain kaksinumeroisella jakajalla. Käyn pelaamassa sumdogissa vähintään 15 peliä. Yltissä opettelen yleistietoa lehdon sienistä, aluskasvillisuudesta, puista ja sammalista. Historiassa aijon oppia uutta kirkosta keskiajalla ja ristiretkistä. T. Anni

tiistai 2. syyskuuta 2014

Viikko tavoitteet 36

Tällä viikolla minä en aio myöhästyä koulusta ja historiassa opettelen elämää keskiajan sääty yhteiskunnasta. Liikunnassa harjoittelen keihään heittoa ja kuulan työntöä. Äikässä aion opetella kappaleitten jakoa. Matikassa opettelen allekkainlaskuja johon lisätään myös potenssilaskuja ja ongelmanratkaisuja. Aion pelata myös mahdollisimman paljon sumdogia. Kirjoitan naperofinladia tarinaa ahkerasti. Uskonnossa opettelen asioita Pietarista. Aion tehdä metsäprojektia pöytäryhmän kanssa. Aion olla ahkera.